3.10.2009

Näin se nyt on.. MEILLÄ ON KISSA! :D


Torstaina 1.10.09 tuli meidän pieneen eläintalouteen kissa. Nimikin löytyi kovan etsinnän jälkeen. Pienen miehen nimeksi tuli Simcha. Son hepreaa ja tarkoittaa iloa ja onnea. Hyvä nimi, eikö!? :) Uuteen kotiin asettuminen tapahtui toooosi nopeasti. Se on nyt jo täysimääräinen perheenjäsen. Kanit olivat ensimmäisen yön (huom. YÖN) sitä mieltä, että taloon on pesiytynyt vaarallinen peto. Rummuttivat koko yön. Nyt pari päivää tutustuttuaan koko poppoo hyväksyy toisensa ja kellään ei ole toistensa suhteen pelkotiloja. Koirat olivat ekana iltana aivan mahdottoman kiinnostuneita tulokkaasta. Olis koko ajan tehnyt mieli saada haistella pikkumies läpikotaisin läpi. Pikku mies puolestaan oli sitä mieltä, että tunges ny vaan se kuono tänne nii tassua tulee. Ilmeestä huomasi, että koirankuonolaiset ärsyttivät sitä kovasti. Nätisti koirat tosin uskoivat minua, että ei saa kiusata pentua ja antoivat sille käskyllä rauhan.

Sittemmin on käynyt juuri niin kuin oletin. Noa ja Simcha ovat melkeinpäs kavereita. Seurailevat toisiaan ja kahteleevat ikkunasta yhdessä. Noa hoitaa pennun massua välillä ja huolehtii korvahygieniasta. Pentu puolestaan pitelee tassuilla hellästi kiinni Noan kuonoa tämän tehdessä hoitotoimiaan.

Mio suhtautuu Simchaan niin kuin muihinkin perheen karvaisiin jäseniin. Välinpitämättömästi. Kaikki hyvin, kunhan antaa mun olla rauhassa. Ja Simcha näyttää ymmärtävän Mion hienovaraiset elkeet eikä sen kummemmin itsekään piittaa Miosta. Tosin kun kaveri koirineen tuli käymään... Mio teki Arttu-koiruuvelle selväksi sen, että Simpsukka on meidän kissa ja sitä ei ahdistella. Eli kyllä Miokin on kissan laumaansa hyväksynyt.

Kaiken kaikkiaan olen aivan mahdottoman rakastunut kissaamme. Ja iloinen siitä, että sellainen meille tuli. Simcha vaikuttaa juuri oikealta yksilöltä meidän talouteen. Kiitos tästä kovasti Päiville ja Feel-xille. :D